”Glam House on Helsingin Kalasatamassa toimiva kauneusalan yritys, joka tarjoaa kokonaisvaltaista kauneudenhoitoa sekä siihen liittyviä tuotteita ja vaatteita.
Yrityksemme perustettiin vuonna 2021 korona-ajan yhtenä epävarmimmista hetkistä, muttanäimme tilaisuuden ja perustimme yrityksen olosuhteista huolimatta. Perustaessamme yritystä halusimme tuoda erikoisosaamistamme esiin eri palveluilla, joita olivat ripsien pidennykset, sokeroinnit, suihkurusketukset, lash- & brow liftit ja meikkaukset. Sittemmin palveluvalikoima on laajentunut rakennekynsiin ja muihin kynsipalveluihin.
Glam House on kasvanut hurjaa vauhtia, sillä ensimmäisellä tilikaudella meillä oli liikevaihtoa n. 100 000 euroa ja tekijöitä 3, mutta tilikaudella 2022 meitä on 6 ja liikevaihtoa kertyy 370 000 euroa. Erikoisuutemme on loistava asiakaspalvelu,ammattitaitoiset huipputekijät ja ylellinen sekä moderni fiilis, joka välittyyolemuksestamme ja kaikesta tekemisestämme. Yksi syy kovaan kasvuun tänä vuonna on myös aloitettu yhteistyö eLuotsin kanssa. Olimme olleet eLuotsiin yhteydessä jo vuoden 2021 lopulla, jolloin mietimme yhteistyön aloittamista.Halusimme ulkoistaa hakukonemarkkinoinnin, sillä aika on rajallista ja meilläoli paljon muutakin tekemistä. eLuotsin Vesa ilmoitti, että viimeinen asiakaspaikka oli jo mennyt, joten emme sitten päässeet aloittamaan yhteistä projektia, vielä. Vuoden 2022 keväällä Vesa kuitenkin otti yhteyttä ja sanoi, että paikka olisi vapaana, joten otimme sen ja niin alkoi meidän yhteistyö.
eLuotsi aloitti Google Ads-mainonnan optimoinnilla, joka on onnistunut erittäin hyvin. Samalla mainosbudjetilla tulee nyt kuusinkertainen määrä käyttäjiä ja sen lisäksi mainokset on nyt aiempaa tarkemmin kohdennettu ostaville asiakkaille. Ja tottakai positiivista on se, että nyt varauskirjat täyttyvät mukavaatahtia sitä mukaa, kun uusia työntekijöitäkin tulee listoille.
Tällä hetkellä keskitymme sisältöjen tekoon ja hakukonenäkyvyyden kehittämiseen. Yhteistyö on sujunut hyvin ja olemme olleet tyytyväisiä eLuotsin toimintatapaan ja läpinäkyvyyteen heidän tekemisessään. Erityisesti olemme olleet kiitollisia kommunikoinnista ja runsaasta viestinnästä, jota eLuotsin suunnalta on tullut. Välillä jotkin asiat saattavat itseltä unohtua tai tekemättömät asiat hukkuvat muiden joukkoon, mutta eLuotsi osaa johtaa toimintaa kiitettävän hyvin, jotta tekemättömätkin asiat saadaan maaliin.
Yrittäjä sitä yrittää säästää monista asioista ja päättää tehdä itse, mutta tässä tapauksessa suosittelen, että antaa homman osaaviin käsiin ja käyttää oman ajan johonkin, jota et pysty ulkoistamaan.
Voimme ehdottomasti suositella eLuotsia hakukonemarkkinoinnin kumppanina ja toivottavasti moni muu pääsee tekemään yhteistyötä tämän yrityksen kanssa!”
Kirjoittaja: Dana Mononen, Yrittäjä ja perustajaosakas – Glam House Oy